Pensaat

Japaninhappomarja

Japaninhappomarja
Tieteellinen luokittelu

Japaninhappomarja (Berberis thunbergii) on happomarjakasveihin kuuluva, Japanista kotoisin oleva pensas. Lajia käytetään puutarhoissa aitakasvina tai vapaasti kasvaviin istutuksiin.

Levinneisyys

Japaninhappomarja kasvaa alkuperäisenä luonnonkasvina Japanin etelä- ja keskiosissa. Suomessa japaninhappomarjaa kasvaa paikoitellen luonnonvaraisena Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Hämeessä ja Etelä-Karjalassa.

Elinympäristö

Alkuperäisellä levinneisyyssalueella Japanissa japaninhappomarja kasvaa laidunniityillä ja erilaisissa pensaikoissa. Suomen luonnossa sitä esiintyy viljelykarkulaisena.

Käyttö

Japaninhappomarjaa käytetään puistoissa ja puutarhoissa vapaasti kasvavana koristepensaana tai aitakasvina. Suomessa se menestyy Ilmatieteen laitoksen määrittämillä kasvuvyöhykkeillä I-V, mutta vaurioituu helposti pahoin poikkeuksellisen kylminä pakkastalvina.

Kasvista on jalostettu useita viljelylajikkeita, joista Suomessa tavataan muun muassa lajikkeita 'Atropurpurea' eli purppurahappomarja, 'Atropurpurea Nana', 'Aurea', 'Erecta' ja 'Red Chief'. Lajikkeet eroavat toisistaan koon ja lehtilavan värin puolesta, joka vaihtelee punertavasta kellertävään.

Kaarevat oksat, kirkkaanpunaiset marjat ja punaoranssi syysväri tekevät lajista kasvattamisen arvoisen. Tiheät ja piikkiset happomarjat soveltuvat rinteiden verhoamiseen ja aidanteeksi. Ne talvehtivat varmimmin paksun lumipeitteen alla ja ilmavassa hiekka-multamaassa.

Korkeus: 120 cm.

Lehdistö: Pieni, ruohonvihreä. Upea oranssinpunainen syysväri kehittyy melko aikaisin.

Kukinta: Pienet vihreänkeltaiset kukat avautuvat kesäkuun alussa.

Marjat: Syömäkelvottomat punaiset marjat koristavat oksia talvella.

Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo, kuiva–tuore, keskiravinteinen, läpäisevä. Happomarjat suosivat aurinkoista kasvupaikkaa. Ne sietävät hyvin kuivuutta ja tuulta, mutta huonosti tiesuolaa. Kasvupaikka saa mielellään olla paahteinen.
Savensekainen, kuivahko, hieman hapan maa. Suojainen paikka.
Vyöhykkeet: (I–V).


(Wikipedia)

Pihasyreeni

Pihasyreeni
Luonnonvarainen pihasyreeni Bulgariassa.
Pihasyreeni (Syringa vulgaris) on öljypuukasvien (Oleaceae) heimoon kuuluva lehtipensas, joka on suosittu koristekasvi. Se kasvaa luonnonvaraisena Kaakkois-Euroopassa.

• 1Kuvaus
• 2Koristekasvikäyttö
• 3Lajikkeita ja lajikeryhmiä
• 4Lähteet
• 5Aiheesta muualla

Kuvaus

Pihasyreeni on pystyversoinen ja tiheä, 6–7 metrin korkuiseksi kasvava pensas.
Vastakkaiset, ruodi rerttamaiset ja suipot lehdet ovat 4–10 cm:n pituiset. Kukinto tiheä, kartiomainen kerrannainen terttu. Teriö torvimanen, 10 mm, väriltään sinertävän violetti, purppuranpunainen, vaaleanpunainen, vaalean keltainen tai valkea. Voimakastuoksuiset ja yleensä violetinväriset kukat ovat kerrannaisissa, 10–20 cm pitkissä tertuissa. Silmut ovat suippoja, ruskeita tai vihertäviä. Silmut vastakkain. Kukinta aika on Etelä-Suomessa kesäkuu, pohjoisempana heinäkuu. 

Pihasyreenistä on jalostettu koristekasvikäyttöön lajikkeita, joiden kukkien väri vaihtelee valkoisesta tummanviolettiin. Jalostettuja pihasyreenilajikkeita kutsutaan myös jalosyreeneiksi. Viljellyt lajikkeet kasvavat yleensä 4–5 metrin korkuisiksi. Jalosyreenejä alettiin jalostaa 1850-luvulla. Syreenit kuuluvat perinteisimpiin koristepensaisiimme. Pihasyreeni saapui Suomeen 1700-luvulla Balkanilta ja Turkista. Syreenejä tunnetan noin 20 lajia ja yli 600 lajiketta, mutta niistä vain muutamat menestyvät Suomessa. Erityisen kestävä on unkarinsyreeni (Syringa josikaea), jolla on karheat suonikkaat lehdet ja jäykähkö kasvutapa. Unkarinsyreeni kukkii koko maassa kauniin tumman sinipunaisin kukin. Sen erottaa helposti kolmannesta Suomessa tavattavasta yleisestä syreenistä, puistosyreenistä (Syringa x henryi) kukkien terälehtien kasvutavan perusteella; unkarinsyreenin kukkien terälehdet ovat luonteenomaisesti pystyt, puistosyreenin kukkien terälehdet alaspäin siirottavat. Puistosyreenin kukinta on myös unkarinsyreeniä leveämpi ja harsumpi.

• 
  

Pihasyreeni on runsaan ja hyväntuoksuisen kukintansa vuoksi hyvin pidetty pihakasvi. Tiheän kasvuston ansiosta se on oivallinen suoja-aita pihan tai oleskelupaikan ympärillä. Voimakkaasti vesova ja sitkeä pihasyreeni sinnittelee hylätyilläkin pihoilla vuosikymmeniä. Pihasyreenin lehdet saavat syksyllä keltaisen ruskavärin ja ne varisevat vasta myöhään loppusyksystä. Pihasyreenistä on myös valkea muoto ‘Alba’. Valkokukkainen syreeni on hillittykasvuisempi ja sen lehdet ja silmut ovat vaaleammat. Syreenien kukilla villiyrttiharrastajat koristelevat erityisesti jälkiruokia, mutta voi niitä käyttää myös salaatteihin.

Koristekasvikäyttö

Jalosyreenilajike 'Mme Lemoine'.

Pihasyreeni on vaatimaton kasvupaikan suhteen mutta tykkää aurinkoisesta tai puolivarjoinsesta paikasta sekä tuoreesta ja runsasravinteisesta maasta.
Suomessa pihasyreeni on kestävä Etelä-Lappiin saakka. Etelä-Suomessa kukinta-aika on kesäkuu, pohjoisessa heinäkuu. Pihasyreeneitä tuotiin Suomeen jo 1720-luvulla.

Jalosyreenilajikkeet ovat talvenarkoja ja niitä voidaan Suomessa viljellä vain eteläisimmässä osassa maata.

Lajikkeita ja lajikeryhmiä

• Syringa vulgaris 'Alba'
• Syringa vulgaris Vulgaris-ryhmä - jalosyreeni
• Lähde: Luontoportti 4.1.2017